Vakuutusmaksuperusteet
Vakuutusmaksut ovat vakuutusyhtiökohtaisia eli niiden suuruus voi vaihdella yhtiöittäin. Hinnoittelu perustuu vapaaseen kilpailuun. Jokaisella vakuutusyhtiöllä on vakuutusmaksun laskemiseen omat maksuperusteet. Näissä kerrotaan, kuinka vakuutusmaksut määrätään ja miten maksuperusteita sovelletaan. Yhtiön on sovellettava niitä yhdenmukaisesti kaikkiin vakuutuksenottajiinsa. Maksuperusteet eivät ole julkisia.
Työtapaturma- ja ammattitautilaissa on säädetty periaatteista, jotka vakuutusyhtiö huomioi vakuutusmaksuissaan. Periaatteet ovat:
- riski- ja kustannusvastaavuus
- kohtuullisuus- ja turvaavuusperiaate
- vakuutuksenottajien tasapuolinen kohtelu
- työturvallisuustyöhön kannustaminen.
Vakuutusyhtiölle annettavat tiedot
Vakuutuksenottajan on ilmoitettava vakuutusyhtiölle tiedot, jotka yhtiö tarvitsee vakuutusmaksun määrittämiseksi. Tiedot on ilmoitettava, kun vakuutus otetaan ja vuosittain tammikuun loppuun mennessä. Niitä tietoja, jotka vakuutuksenottaja on ilmoittanut tulorekisteriin, ei tarvitse ilmoittaa uudelleen vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiöt hakevat tarvitsemansa palkkatiedot tulorekisteristä. Jos tiedoissa tapahtuu vakuutuskauden aikana olennaisia muutoksia, näistä on ilmoitettava viipymättä ja viimeistään 30 päivän kuluessa muutoksesta.
Vakuutusyhtiöllä on oikeus saada muun muassa Verohallinnolta tietoja, jotta se voi valvoa, että yhtiön asiakkaat ovat noudattaneet ilmoitusvelvollisuuttaan.
Erikoismaksu- ja taulustomaksuperusteiset vakuutukset
Vakuutus, jossa huomioidaan työnantajan työssä sattuneista työtapaturmista maksetut korvaukset vakuutusmaksun määrittämisessä, on erikoismaksuperusteinen vakuutus. Erikoismaksuperusteisen vakuutuksen edellytyksenä on, että työnantajan teettämän työn määrä on riittävän suuri.
Muussa tapauksessa vakuutusmaksut perustuvat vakuutusyhtiön soveltamaan riskiluokitukseen eli kyseessä on taulustomaksuinen vakuutus. Vakuutusyhtiön on otettava taulustomaksuperusteisen vakuutuksen vakuutusmaksuissa huomioon työnantajan dokumentoitu ennalta ehkäisevä työturvallisuustyö yhtiön maksuperusteiden mukaisesti.
Vakuutusmaksun rakenne
Vakuutusmaksuun sisältyvät tekijät, jotka perustuvat työtapaturma- ja ammattitautiriskiin ja hoitokulujen kattamiseen. Nämä ovat yhtiökohtaisia. Vakuutusmaksussa ovat mukana myös lakisääteiset lisät.
Lakisääteisistä lisistä jakojärjestelmämaksua käytetään muun muassa kattamaan korvauksiin vuosittain maksettavia indeksikorotuksia. Vakuutusmaksuun sisältyvän työsuojelumaksun (1,75 % pakollisen vakuutuksen vakuutusmaksusta) vakuutusyhtiö maksaa Tapaturmavakuutuskeskukselle, joka tilittää sen edelleen Työsuojelurahastolle. Maksu käytetään työsuojelun edistämiseen.